Hämeen piirin kevätkokous 8.4.2025 Pohjantähti Areenalla

Kevätkokoukseen osallistui 29 virallista (34 kaikkiaan) jäsentä piirin eri yhdistyksistä. Päivän ohjelma alkoi Hämeenlinnan paikalliskuulumisilla Jaakko Lindenin kertomana. Jaakko on Hämeenlinnan senioreiden pj. Hämeen piirin pj Pekka Raitala esitti tervehdyksen ja pyysi miettimään piirin toimintamalleja. Hämeenlinnan liikuntahallien toimitusjohtaja Tuire Järvinen kertoi ikäihmisten liikuntamahdollisuuksista. Kulttuuripanoksen antoi lausuntataiteilija Kristiina Lauttia runolausunnallaan.

Pj Pekka Raitala ja Lea Raitala onnittelivat sydämellisesti kultaisella ansiomerkillä Maija Sumia Riihimäen kansallisista senioreista hänen panoksestaan piirin taloudenhoitajana.

Virallisen kevätkokouksen avasi puheenjohtajamme Pekka Raitala. Kokouksen veti sujuvasti puheenjohtajaksi valittu Jaakko Linden. Koko päivä onnistui hienosti tutustuen ja keskustellen uusien tuttavuuksien seurassa. Kiitos erinomaisista järjestelyistä Hämeenlinnan yhdistykselle.