Kuukausitapaamiset

9.3. keskiviikkona tapasimme jälleen kolmen kuukauden koronatauon jälkeen Riihimäen Teatterihotellissa. Tilaisuuden alussa johtava kappalainen Tanja Koskela piti hartaushetken ja samalla muistettiin pois nukkuneita.Tapaamisen yhteydessä pidettiin myös sääntömääräinen kevätkokous.

Huhtikuun kuukausitapaaminen vietettiin tutustumalla RTV-Yhtymä Oy:n tiloihin Herajoella. Täällä meille isäntinä olivat Lauri Juonela ja Pekka Peper, jotka esittelivät meille RTV:n toimintaa ja historiaa.

Toukokuun kuukausitapaaminen vietettiin perinteisesti hattujuhlan merkrissä. Parhaimmat hatut olivat Soinnulla ja Erkillä.

Aloitimme syyskauden perinteisesti seurakunnan toimintakeskuksessa, Hirvijäevellä. Seurakunnan tervehdyksen toi seurakuntapastori Juha Itäleino.

Lokakuun tapaamiseen kokoonnuimme Punaiseen taloon. Kalervo Viitanen kertoi Riihimäen 1939-1945 Sotiemme Vetereraanien ja Lottien perinnetilasta 

Uusi kaupunginjohtaja Jouni Eho kävi kertomassa Riihimäen tulevaisuudensuunnitelmista. Toisena esiintyjänä johtava elinkeinoasiasntuntija Aino Närkki (HALI ry) kertoi hyvinvointialuseista.